Nykyisen muotonsa päärakennus sai turkulaisen kauppias Christian Hjelmeruksen omistajakaudella. Vuonna 1824 talon toinen kerros rakennettiin täyspitkäksi, ulkovuoraus täydennettiin ja siveltiin keltamullalla, vanhanaikainen mansardikatto purettiin ja tilalle tehtiin empireaikaan paremmin soveltuva satulakatto. Lisättyihin päätyihin sisustettiin uudet kamarit. Kartanon nykyinen empirehenkinen kuisti on samasta rakennusvaiheesta, ja päärakennuksen pohjoispäädyssä oleva keittiösiipi on peräisin 1830- tai 1840-luvulta. Pihapiirin sivustoja rajaavat sivurakennukset ovat syntyneet myös useammassa vaiheessa. Pohjoinen sivurakennus muodostuu kahdesta erillisestä rakennuksesta, ns. yläköökistä, joka käsittää suuren tuvan, eteisen ja alkuaan maitokamariksi tarkoitetun tilan, sekä viimeistään 1700-luvun puolivälissä valmistuneen keskeissalirakennuksen. Eteläinen sivurakennus eli Vanha tupa koostuu puolestaan kolmesta erillisestä rakennuksesta, kahdesta asuintuvasta ja luhtiaitasta sekä näiden väliin myöhemmin rakennetuista tiloista. Tuvat on oletettavasti pystytetty sen jälkeen, kun viereinen Skepparsin ratsutila 1769 liitettiin Mommolaan ¨C hirsiseen päätykolmioon veistetty A D 1766 osoittanee rakentamisajan. 1920-luvulla tehtiin päärakennuksessa arkkitehti Eva Kuhlefelt-Ekelundin suunnitelmien mukaan asumismukavuutta ja taloudenhoitoa helpottavia korjauksia vanhaa huonejakoa taikka kiinteätä sisustusta muuttamatta. Pohjoisen sivurakennuksen asuinhuoneet uudistettiin 1935 saman arkkitehdin suunnitelmien mukaan. Kirjoittanut: Irma Lounatvuori 14.4.2004. |
Mommolan yhtenäiseen punamullattuun asuun viimeistellyn pihapiirin muotoutuminen nykyiseen muotoonsa on tapahtunut yli kahdensadan vuoden aikana, useammassa vaiheessa. Kaksikerroksisen päärakennuksen runko - ensimmäinen kerros - on perimätiedon mukaan peräisin jo 1600-luvun lopulta. Se oli tuolloin tyypillinen talonpoikaistalo kaksine suurine tupineen, niiden väliin jäävine eteisineen ja eteisentakakamareineen. Merkittävimmän muutoksen on rakennus kokenut vuosina 1781-1783, jolloin tuleva maaherra Olof Wibelius oli ratsutilan omistajana. Rakennus korotettiin keskiosaltaan kaksikerroksiseksi ja katettiin säätyläisrakentamiselle leimallisella mansardikatolla. Uuden kerroksen huoneet järjestettiin kartanoiden mallin mukaan keskeissalin ympärille ja molempien kerrosten kiinteä sisustus sai ajanmukaisen kustavilaisen asun rintapaneeleineen, peiliovineen ja rapattuine uuneineen. Vanhat lyijypuitteiset, 12-ruutuiset ikkunat korvattiin neliruutuisilla ikkunoilla, joiden kautta huoneet yhä edelleen saavat valonsa.