Uutiset

16.7.2017Kisko-Seura kotiseuturetkellä MommolassaLue lisää »

Selostus puistoista 09/2015


Vierailu 12.9.2015 / Puulajisto

Viime viikonloppuna vietettiin Euroopan Kulttuuriympäristöpäiviä ja sain lauantaille sovittua mielenkiintoisen tutustumiskäynnin Mommolan kartanoon, joka sijaitsee Salon kaupungin alueella Toijassa. Perillä kuulimme ystävällisiltä omistajilta kartanon mielenkiintoisesta historiasta ja rakennusten restaurointiprojektista, joka oli omasta mielestäni onnistunut erinomaisesti. Mommolassa saakin nykyisellään ainutlaatuisen hyvän käsityksen 1700- ja 1800-lukujen vaihteen kartanokulttuurista ja kartanoiden rakentamistavasta. Mommolan vaiheista on lisää tietoa kartanon kotisivuilla ja linkki sinne on kirjoituksen lopussa. Mukavan kahvihetken jälkeen teimme porukalla kävelyretken kartanon ympäristössä sen kasvillisuutta tutkien.

Mommolan kartanon päärakennuksen itäpuolella on vanha muotopuutarha, jonka varhaisimmat istutukset lienevät 1800-luvulta. Puutarhassa kasvaa mm. kanadanhemlokki (Tsuga canadensis), joka voi olla yksi Suomen vanhimmista istutetuista kanadanhemlokeista. Puu on tietojeni mukaan samaa alkuperää kun vielä vuosi sitten Mustion Linnan puistossa kasvanut ja nyttemmin tuhoutunut Suomen paksuin kanadanhemlokki. Muotopuutarha pääsi 1900-luvun loppupuolella pahoin villiintymään, mutta rakennusten restauroinnin yhteydessä sitä alettiin jälleen hoitamaan. Vanhojen rippikirjojen mukaan Mommolassa on ollut puutarharenkejä jo 1800-luvun alkupuolella. Eräs heistä oli Johan Rosenqvist, joka yleni myöhemmin urallaan aina puutarhamestariksi asti. Mommolan aikojensa jälkeen hän työskenteli mm. Armfeltien omistamassa Wiurilan kartanossa.

Kartanon pihapiirin lounais- ja länsipuolella on aikoinaan ollut laaja maisemapuisto. Tästä muistona on yhä nähtävissä joitakin kookkaita puita, kuten mm. komea metsävaahtera (Acer platanoides), jonka rungon ympäryysmitta 1,3 metrin korkeudelta oli 369 cm (kuvassa yläoikealla). Tämä puu voi hyvinkin olla Salon paksuin vaahtera ja se mahtuu ehkä myös maamme kymmenen paksuimman mitatun lajinsa edustajan joukkoon.

Lopuksi kävimme pihapiirin eteläreunan rinteellä sijainneessa vanhassa hyötypuutarhassa maistelemassa punaisia luumuja. Näin kului kaunis ja aurinkoinen iltapäivä Mommolan kartanolla.

12092015_.jpg